Eilen yksi alle parin tuloksen tehnyt Henri Satama pelasi Linna Golfin kentän tänään pariin ja säilyi yhteistuloksessa. +3. Eilisestä kierroksestaan ilman tuplabogeja selvinnyt Satama joutui tänään nöyrtymään kahdesti. ”Ajattelin etukäteen, että alle 70 lyönnin kierros olisi ollut tänään hyvä suoritus, mutta pari tuplaa siihen tuli valitettavasti kiusaamaan.”
Paria epäonnistumista lukuun ottamatta Satama oli melko tyytyväinen peliinsä. ”Lyönti kulki pääsääntöisesti ihan hyvin. Onneksi täällä on valmentaja paikalla, niin pääsee tässä päivän mittaan vielä vähän hiomaan svingiä.
Satamaa koko kilpailun ajan seuranneet kannatusjoukot jaksoivat kiertää miehen mukana myös tänään. ”Isä ja sisko siellä ovat olleet sukulaisista paikalla, mutta muu porukka muodostuu sekä tutuista että tuntemattomista.”